lauantai 14. joulukuuta 2013

Posti kulkee, kun Kusti polkee

Tän vuoden joulukortit, ollos hyvä! Toivottavasti kukaan kortinsaaja ei just satu kurkkimaan tänne :D Tosin, nää on kaikki erilaisia, joten onhan se jännitys, että kuka saa minkäkin kortin.. Kortit ovat aika yksinkertaisia, mulla oli suuria suunnitelmia. Aloitin korttien teon joskus ennen kun menin käymään kotikotona. Siellä näin, että äiti oli lukenut ihan samaa Yhteishyvää, ja kokeillut ihan samanlaisen joulukuusen tekoa, kuin mitä itse olin suunnitellut.. Tein sitten vaan kahteen korttiin niitä kuusia, niissä materiaalina Kiannon kootut teokset, joita olen hyödyntänyt ennenkin. Kuusi tehtiin leikkaamalla ensin puoliympyrä, jota sitten taiteltiin. Koetin löytää ohjetta Yhteishyvän nettisivulta mutta eipä sattunut silmään.
 Muihin kortteihin hyödynsin Marimekon mainoslehteä. Kuusiteemalla jatkoin näissäkin, vaikka osa näytti vähän tonttulakeilta :D Osaan kuusista tökin kultakynällä pisteitä, jotta ne olisivat vähän jännempiä. Lehdessä oli myös kuusikankaan kuva, josta otin kuusirivistöjä. Niihin laitoin dymollani tekstit, semmonen moderni mustavalkoinen kortti :D Joojoo, on siinä sininen pohja. Niin ja kuvien oton jälkeen, sillon yöllä, päätin vielä heittää muutamaan kuuseen hopeakynällä koristuksia, niistä tuli aikas kivat.
Marimekon lehdessä oli myös tonttulakkeja, niistäpä sitten askartelin tonttuset toivottamaan hyvää joulua :D

Yhteen korttiin kirjoitin lahjakkaasti onnea vuodelle 2013.. Sakset vaan käteen, en jaksanut taistella uutta uudenvuodentoivotusta :D
Erään kortin mukaan sujautin pikku heijastinsydämen. Ei se yksinään riitä näkymään autoille, mutta tuon kun ripustaa laukkuun niin taas näkyy vähän paremmin. Oon ite semmonen joulukuusi kun kuljen pimeellä, että voin hyvin sanoo muillekin että käyttää heijastinta :D Laitoin tähän kuvan ottamisen jälkeen vielä hakaneulan, että sen saa tosiaan ripustettua johonkin.
Heijastimen sujautin kuoreen, jonka askartelin myöskin Kiannon kirjasta. Irroitin aukeaman, leikkasin toisen sivun lyhyemmäksi, ja sivuista myös vähän pois, ja sen pitkäksi jääneen kolmionmalliseksi. Kasaan Tigerin sydänteipillä, ja söpö kuori valmis! Toivottavasti selviää hengissä vastaanottajalle, sen verran hapertunutta on tuo käyttämäni paperi :D
Dymolla tein myös uudet etiketit maustepurkkeihini. Näissä on puoltoista vuotta ollut sellaiset säälittävät maalarinteippiin kirjoitetut nimilaput. Paljon nätimpi näin.
Oon keskiviikosta lähtien syönyt hirveesti kaikkea hyvää joka päivä, on käynyt vieraita ja olen käynyt viettämässä laatuaikaa kavereiden luona. Mistään leipomuksista en oo oikeestaan muistanut ottaa kuvia. Huomenna kuitenkin on luvassa piparibileet, tavoitteena on väsätä taas superhienoja pipareita, niitä varmaan jopa kuvailen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...