torstai 29. tammikuuta 2015

heppatytto_94

Opiskelukaveri esitti pyynnön, josko neuloisin hänelle säärystimet. Niiden piti mahtua silleen ratsastuskengän päälle, ettei mene lunta nilkkaan. Minähän ihan innoissani tietenkin neuloin sitten särkät, tämmöiset tuli.
Oon pyrkinyt pääsemään eroon pikkukeristä, joista ei saa mitään järkevää enää aikaan. Näihin tuhosin vaaleanpunaista polkka-seiskaveikkaa, sitä jäi jäljelle vielä vähän (tosin nyt sekin on jo tuhottu!), ja harmaita seiskaveikan paksuisia lankoja sain menemään muutaman pikkukerän. Oikein voittajafiilis :D
Kaiken huipuksi näistä tuli vielä kovin samanlaiset! Joka toisen kerroksen neuloin vaaleanpunakirjavalla, joka toisen jollakin harmaan sävyllä. Jossain vaiheessa lisäsin muutaman silmukan, jotta mahtuisi kengän päälle nätisti, ja alareunasta tuli kovin leveä kun päättelin joustavasti niin että neuloin aina kaksi silmukkaa oikein tai nurin, riippuen mitä kuviossa tapahtui, ja ne oikein yhteen takareunasta. Sit seuraava s, ja se ja se edellinen taas yhteen. Tein näihin samaa palmikkosysteemiä kuin siskon joululahjalapasiin. Hyvältä näyttää kirjavallakin langalla tuo kuvio.
Joo, säärystimet ovat oikeesti saman pituiset. En vaan osannut laittaa niitä oikein, tajusin vaan jossain vaiheessa että nehän on miten sattuu :D Melkein mätsää värit mun reiskoihin.
Meillä oli eilen viimeinen ison porukan illanvietto opiskelukamujen kanssa. Tein tarjolle muffinsseja, eri ohjeella kuin yleensä kun en jaksanut raahautua kauppaan ostamaan kermaviiliä, kämppiksen keittokirjan ohjeen mukaiset aineet löytyivät kaapista. Vaan eipä tullut niin hyviä kuin yleensä, ainakaan mun mielestä, mutta muut ihmiset onneksi tykkäsivät :D Myös appelsiinituorejuustoa oli jääkaapissa :D Sitä ja tomusokeria ja pari tippaa elintarvikeväriä niin oikein sievät kuorrutukset.
Tänään vielä joukkueilta reenien jälkeen, sittenpä tulee hirmu ikävä kaikkia o.o

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...