sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kokkasuntti

Työkaveri heitti mulle haasteen, mun piti osoittaa että tämmöiset sukat on mahdolliset neuloa. No yritin. Ei näissä muuta mutta ruutujen määrän laskeminen oli jokseenkin haasteellista. Siispä toinen sukka on aavistuksen pienempi kuin toinen :D
Ensin oli tarkoitus tehdä tuosta punaisesta Nalle Taika -langasta koko sukat, mutta parin kerroksen jälkeen totesin että juu ei, ei erotu konttikuvio ollenkaan, se oli kuitenkin vähän se pointti. Löysin sitten jemmasta raidallista Nallea, ja lähdin siitä neulomaan. Sitä oli ihan hirmu vähän, joten otin sit punaisen kuitenkin kaveriksi, toiseen sukkaan teinkin lähes joka toisen kerroksen punaisella. Kirjava lanka loppui juuri sopivasti. Tai siis jos ei oteta erikokoisuutta huomioon.
Muutenkin nää ovat kokoa tosi pienet. Ajattelin aluksi, että puran tämän viritelmän, kuhan näytän että se on mahdollista. Onneksi mun kavereihin kuuluu myös pienijalkainen ihminen, hänelle sitten tyrkkäsin nää, jos olisi käyttöä :) Ilmeisesti sopivat ihan hyvin, jes!
Sukkien pointti on tosiaan se, että koko ajan on konttineuletta. Tähän liittyy myös äärimmäisen luova otsikko, konttikieltä :D Myös kantapää ja teräosa ovat konttineuletta. Ekaks olin että no joo kyllähän tuollaisen soveltelee, mutta päätin kuitenkin googlata. Onneksi, koska miksi keksiä kantapäätä uudelleen kun se on täällä jo tehty.
Ehkä ensi kerralla osaan laskea ruudut oikein. Mietin nimittäin, että näähän olisivat tosi päheät sellaisesta tuohen värisestä langasta, eli jotain vaaleanruskeaa, kun sitten nämä olisivat ihan kuin tuohivirsut! :D Mun varastoista vaan ei juuri tällä hetkellä löydy sen väristä lankaa (kaikkea muuta sit taitaakin olla... Okei mustaakaan ei ole)
Tässä vielä lähikuvaa tuosta pinnasta, ihan hauska on! Muutama kaveri on neulonut tällä taktiikalla vauvanpeittoja, ehkä sellaista voisi myös kokeilla joskus jos on tarvetta.
Saavutin muuten yhden tavoitteeni mikä mulla on ollut koriksessa jo jonkun aikaa. Osaan nykyisin jonglöörätä kolmella koripallolla!! :D Ja eilen sain varmaan päivän isoimmat aplodit, kun oltiin miesten turnauksessa pitämäsä kanttiinia ja ne tarvitsivatkin yhden toimitsijan lisää ja mä menin sinne sitten kattoo hyökkäysaikaa. :D On se koris kivaa, siisti sisäpeli, mulla on aivan jäätävät mustelmat polvissa koska viime viikolla oli harkkapeli :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...