maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannustansseihin?

Juhannuksen tekemiset tiiviisti: ruokaa, urheilua, ompelua ja sisko kylässä. Sisko pyysi mua joskus aiemmin keväällä ompelemaan maksihameen, toki suostuin, mutta mulla on ollut muka hirmu kiire tehdä kaikkea muuta. Nyt kun oli juhannuksena vähän enemmän aikaa, niin ehdin viimein toteuttaa tämän.
Pohjana oli Joka tyypin kaavakirjan perushame, ompelin sen avulla vuorin. Helma on sopivankokoinen pala Eurokankaan palalaarista ostamaani läpikuultavaa sinistä. Oon vähän sitä mieltä että mun siskon ylppärijuhliin tekemäni mekko on samaa kangasta :D Tein kankaan yhteen reunaan rypytykset, siten että sain sen menemään just sopivasti vyötärökaistaleeseen. Sivusaumaan ninjasin vetoketjun ja jätin helmaan halkion, jotta kävely on helpompaa.
Mun vyötärökaistale ei oo ihan viimisenpäälle, mutta tuskin siihen kukaan tulee hirveenä kiinnittää huomioo. Ensin mulla ei ollut tarkoitusta laittaa mitään nappia tms mutta kun soviteltiin tätä suunnilleen joka välissä, niin todettiin joku hakassysteemi aika hyödylliseksi. Tuhosin vanhat rintsikat ja revin sieltä hakasen tähän :D
Näyttää suunnilleen samalta edestä ja takaa, mutta on takapuolen vuorissa vähän eri muotoilua kuin etupuolella. Leikkasin myös helman edestä ihan aavistuksen lyhyemmäksi kuin takaa. Halkiosta alareunaan tein toiveesta vähän pyöristystä. Ei ne ehkä ihan symmetriset ole, mutta tuskin sitäkään kukaan liikkeessä huomaa. Tuli kyllä aika kiva! Tekisi mieli itsellekin joku maksihame tai -mekko :) Viime kerralla ei vaan sattunut sopivaa kangasta kohdalle, pitää siis mennä uudestaan penkomaan Eurokankaan palalaaria :D
Meillä oli tosiaan fitness-juhannus, käytiin Puijon portaissa vähän reenaamassa. Samalla poimin kimpun kesäkukkia. Kakku taas me tehtiin ihan syömisen ilosta, kakkutaikina on parasta :D Väliin heitettiin mangopilttiä ja päälle mokkapalakuorrutetta ilman kahvia ja elintarvikevärillä. Melko hieno.
Käsittämätöntä, että nyt on jo kesäkuun loppu. Mihin tää aika on mennyt?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...