torstai 1. syyskuuta 2016

Kesäseili

Lainasin alkukesästä Veera Välimäen Huivileikki-kirjan. Samoja aikoja ajeltiin etelään päin, ja pysähdyttiin Jari-Pekassa ja siellä Riikka-Piikassa oli kasa lankoja alennuksessa. Mukaan tarttui yhteensä 6 kerää Katia cotton stretch -lankaa, ja niistä tuli huivi. Vähän jäi jämiä jemmaan, mitähän niistä keksisi :D
Malli on Seili. Päätin tehdä tämän vain näillä kahdella värillä, jotka mulla oli, ohjeessahan leveät raidat on tehty kahdella eri värillä. Muuten menin kuitenkin aika tarkkaan ohjeen mukaan, silmukkamääriä en loppuvaiheessa kyllä todellakaan laskenut, että täsmääkö, kun ei sillä kuitenkaan olisi ollut mitään merkitystä mun neulomiseen :D
Ajattelin huivin olevan sopiva, kun on vielä vähän lämmintä, mutta välillä tarvitsee jotain lämmittävää päälle. Huivi oli mukana mm. maanantain uusintatentissä, luentosalissa jossa yleensä on ihan jäätävän kylmä mutta vissiin ne ei vielä käytä ilmastointia kun on vasta alkusyksy? :D
Kokoa huiville tuli ihan reilusti, mahtuu siis hyvin kääriytymään! Tykkään tästä epäsymmetrisestä mallista. Pingotuksen kanssa meinasi tulla ongelmia, kun sininen läiskä ei halunnut mennä ihan niin kuin mä olisin halunnut sen menevän. Käytössä ei tosin pysty kyllä huomaamaan mitään sen ihmeempää.
Pitää vielä vähän miettiä, miten saan tän nätisti kaulaan ja harteille :D Mutta kyllä se siihen menee. Ja on myös ihan sopivan lämmin, ei mitenkään kuuma kun ei tosiaan ole villaa nähnytkään mutta kuitenkin. Kuvausavusta jälleen kiitokset Linnealle :)
Ainaoikein-pintaa oli tosi rentoa neuloa, ei tarvinnut mitään ohjetta sen ihmeemmin kytätä, reunojen lisäykset oppi tosi nopeasti ulkoa. Tämä olikin mulla aika monella reissulla mun matkaneuleena, yhdessä kerroksessa meni vaan niin pitkään aina neuloa, ei siis edennyt muutaman tunnin autossa istumisen aikana mitenkään mahdottomasti :D Valmista tuli kuitenkin lopulta.
Tän ison neuleen jälkeen onkin syntynyt pienempiä sukkia ynnämuita aika liukuhihnalta :D Niistä varmaan seuraavaksi.

1 kommentti:

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...