lauantai 4. helmikuuta 2017

Räsymattoa

Neuloin räsymattoylipolvensukat. Aika tosi kauan sitten, Ravelryn mukaan olen saanut nämä valmiiksi marraskuussa 2015.. Mutta sit en jaksanut päätellä, ja sit mulla on ne toiset piiitkät villasukat, joita oon käyttäny. Nyt kuitenkin halusin saada nää yksi aamu jalkaan, joten piti sit päätellä.
Langanpäitähän näissä oli aika paljon pääteltävänä. Käytin neljää erilaista Nalle Taika -lankaa (violettia, sinistä, yksisarvishattaraa ja semmosta kirjavaa, linkit muihin sukkiin joissa oon käyttänyt vähän tunnistettavammin kyseisiä värejä :D ). Suunnilleen kaikkialla oli kolmea eri lankaa pyörimässä, vähän vaihdellen että mitä, mutta peruskirjavaa oli kai koko ajan menossa. Kantapään tein kahdella värillä raidoittaen aina kaksi kerrosta/väri, mutta muuten ihan fiilispohjalta vaihtelin.
Pohkeeseen tein pikkuruista palmikkoa, jotta sain lisäykset ja langanvaihdon jotenkin smoothisti piiloon. Ihan kiva yksityiskohta, ja piti kyllä mielenkiintoa yllä muuten sileän neulomisen lomassa.
Näistä tuli kyllä aika kivat, miks en oo päätellyt näitä aikaisemmin :D Tosin käytän pitkiäpitkiä villasukkia lähinnä vaan mekkojen kanssa, ja kun oon aika helposti paleleva, niin pitää olla semmonen keli että ulos voi laittaa toppahousut, että tarkenee, ei pelkillä sukkahousuilla pärjäää, nii ei oo ihan hirveesti ollut kuitenkaan mekkopäiviä tässä.
Näistä tuli aika tosi tiukat tuolta varpaista, tein ehkä kuitenkin vähän liian pienet mulle. Mutta villasukat kuitenkin venyy käytössä nii aion kuitenkin käyttää näitä koska nää on muuten tosi kivat ja aikuismaiset :D
Seuraavaksi voisin jatkaa polvisukkia, joiden kanssa oon vähän joutunut miettimään, mitä teen. Nyt rupeaa olemaan kuitenkin suunta taas selvillä, tulossa on eriparisukat :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...